Pumatek Oy – Saunojen asiantuntija

Sauna on suomalaisen kodin sydän, lämmin ja rauhallinen paikka rentoutumiseen, joka pumppaa uutta virtaa asukkaisiin. Me Pumatekilla ymmärrämme saunan tärkeän merkityksen osana kotia, jonka vuoksi jokainen rakentamamme tai remontoimamme sauna saa laadukkaan ja uniikin kohtelun, mikä takaa sen viihtyisyyden jatkuvuuden pitkälle tulevaisuuteen. Saunojen lisäksi rakennamme esimerkiksi terasseja ja teemme muita puuntyöstöön liittyviä projekteja.

Remontoimme ja rakennamme saunoja asiakkaan toiveiden ja tarpeen mukaan. Toimintamme perustuu joustavuuteen, joka mahdollistaa tilaajan aktiivisen osallistumisen työn suunnitteluun ja seurantaan. Kykenemme tekemään työt alusta loppuun täyden palvelun periaatteella, jolloin asiakkaan ei tarvitse huolehtia mistään. Tämän lisäksi voimme toteuttaa vain osia projektista tai tarjota konsultointiapua toteuttamiseen.

Yksityis- ja yritysasiakkaat Pirkanmaalta

Toimintamme keskittyy Pirkanmaalle, jossa yrityksemme toimii aivan Tampereen tuntumassa. Toteutamme erilaisia puuntyöstöön liittyviä töitä kuten saunaremontteja ja terasseja sekä yksityisille että yrityksille. Pumatekin kokenut ja osaava henkilökunta pystyy tuotantotiloissaan viemään läpi menestyksekkäästi suuriakin projekteja.

Esimerkiksi saunarakentaminen on vaativaa ja yksityiskohtaista työtä, joka vaatii onnistuakseen rautaista asiantuntemusta ja pitkäjänteisyyttä, joita Pumatek Oy vaalii omassa toiminnassaan. Yhteistyökumppaneidemme avulla rakennus- ja remontointiurakat pysyvät aikataulussaan ja kustannukset kurissa. Suunnittelemalla huolellisesti ja toimimalla luotettavien kumppaneiden kanssa haastavatkin saunaremontit ja muut työtehtävät tulevat laadukkaasti ilman yllätyksiä valmiiksi.


Kysy lisää ja pyydä tarjous